keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Melkein valmista

Viime kesän (2010) päivitykset jäivät kokonaan tekemättä. Saimme siis kuitenkin ulkopuolen kokolailla valmiiksi (terassit, kuistit, räystäät, rännikaivot, sokkelin, kiveykset, nurmikon) niin talon kuin pihankin osalta. Pihasta vielä puuttuu kiveyksiä lähinnä rajojen tuntumasta kun naapuri / kaupunki ei ole hoitanut omaa tonttiaan kuntoon. Pääasia että nurmikko vihertää niin pääsee lapsukaisetkin helpommin pihalle.

Taloon ja rakentamiseen liittyen tiedossa on vielä autotallin maalaus sisältä jossa suurin urakka lienee tavaroiden tyhjentäminen. Autoahan siellä on voinut säilyttää jo viime kesästä kun tuli luiskakin valettua. Talvi kun oli ennätyskova niin lumen kuin lämpötilojenkin suhteen niin oli todella mukava lähteä lämpimällä autolla liikenteeseen joka kerta. Jonkinlainen aitakin rakennetaan jahka rajan toinenkin puoli on kunnossa.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

v900-111945 Infrapunavalo

v900-111945 Infrapunavalo, originally uploaded by JarnoH.

Olet saanut multimediaviestin, jonka sisällön löydät liitetiedostoista. Viesti on lähetetty numerosta 358449291202.

Kuvien katseleminen onnistuu useimmilla kuvankäsittelyohjelmilla tai internetselaimella.
Äänitiedoston ja videon voit katsella sekä kuunnella, kun asennat tietokoneellesi
tiedostoja tukevan lisäohjelman esim. Nokia Multimedia Player.

Multimediaviesteistä saat tietoja osoitteesta www.dna.fi.

Tähän sähköpostiviestiin ei voi vastata.

tiistai 20. lokakuuta 2009

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

v900-120122 Infrapunavalo

v900-120122 Infrapunavalo, originally uploaded by JarnoH.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

v900-063314 Infrapunavalo

v900-063314 Infrapunavalo, originally uploaded by JarnoH.